Seurakuntapastori Henna Salo Nurmon Kourasta on valittu vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Vaasan vaalipiirissä. Salo on vihreiden varakaupunginvaltuutettu Seinäjoella ja Vaasan vaalipiirin vihreiden hallituksen jäsen.

Henna Salo lähtee ensimmäisiin eduskuntavaaleihin innolla ja päättäväisyydellä.
– Olen tutustunut työssäni hyvin erilaisten ihmisten arkeen ja juhlaan ja ollut näkemässä ruohonjuuritasolla, miten poliittiset päätökset ihmisiin vaikuttavat, Salo kertoo.

Salo on työskennellyt erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien kanssa ja kokenut, että Suomessa tarvitaan humaanimpaa politiikkaa. Hänen mukaansa politiikassa ei saa unohtua jokaisen ihmisen luovuttamatton ihmisarvo.
– Ensiarvoisen tärkeää on, että heikommassa asemassa olevia tuetaan. Näin yhteiskunta on myös vakaampi ja kaikkien lahjat saadaan tasa-arvoisesti käyttöön”, Salo muistuttaa ja jatkaa,
– Tukeminen ei ole aina yksioikoista tai yksinkertaista. Ensinnäkin täytyy kuunnella ihmisiä. Toiseksikin parhaimman keinon löytämiseksi tarvitaan yhteistyötä ja verkostoja. Useimmiten pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan tai ainakaan yksistään. Kolmanneksi pitää tehdä kovasti töitä. Lupaan, että nämä teemat näkyvät vahvasti eduskuntavaalikampanjassani.