Vaasan vaalipiirin vihreät nimesivät 20.6. kaksi uutta ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Nimetyiksi tulivat Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja, viestintäkoordinaattori Tuomas Ojajärvi Seinäjoelta sekä sairaanhoitaja Jenna Alaspää Kaustiselta. Molemmat toimivat valtuutettuina asuinkunnissaan. Ojajärvi on myös maakuntavaltuutettu.

”Mielestäni nykyisen hallituksen vaihtoehdottomalle politiikalle on olemassa vaihtoehtoja. Kyse on kuitenkin lopulta arvovalinnoista ja uudistuksia voidaan tehdä myös inhimillisesti. Päätöksissä pitää nähdä ihminen, ei pelkästään lukuja.”, perustelee Ojajärvi ehdolle lähtöään.

”Haluan luoda lapsillemme mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Lähden ehdolle eduskuntavaaleihin, koska haluan luoda tasa-arvoa varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja perheisiin.”, kertoo ehdokkuudestaan puolestaan Alaspää.

Molemmat ovat ehdolla eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa.